10 huhti

Hulinan ja Pulinan avaruusreissu

Musiikillinen nukkenäytelmä, joka perustuu lastenkirjaan Huopalan hiiret ja luonnon lumo (Kerttu Aaltonen, Karoliina Lehmusvirta, 2023). Hiirulaiset seikkailevat avaruuden ihmeitä tutkien. Luvassa on kiemuroita ja koukeroita, suhaamista, mustaa aukkoa ja kummallisia avaruusolentoja.

Koko perheen hiirihupailu on hauska hyvänmielen matka hiirikaksosten Hulinan ja Pulinan seurassa. Saara Putkirannan idea ja tarina hiirten leikkisästä avaruudesta lähti lentoon käsikirjoittaja Ilona Willebrandtin käsistä.

Rohkeat, uteliaat hiirulaiset löytävät itsensä unelmiensa matkalta kuuhun, joka on juustoa. Sitä on paljon. Niin paljon, että siitä voi lohkaista suuria kolmionmuotoisia palasia ja syödä kerrankin vatsansa täyteen. Kuuta vartioi Kissa Kopernikus, kissojen kissa. Tapahtui mitä tapahtui, mutta kaveria ei jätetä.

“Hauska mielikuvituksellinen esitys” – katsojan kommentti

Saara Putkirannan tarinan pohjalta käsikirjoittanut Ilona Willebrandt

Dramatisointi, ohjaus, visualisointi, nuket ja näyttämöllä Kerttu Aaltonen

Musiikki, efektit ja Vanhan Vaniljan laulu Rauno Melos

Tuotanto Nukketeatteri Piironginlaatikko, yhteistyössä Uudenkaupungin kulttuuripalvelut

Ensi-ilta 24.11.2025 Uusikaupunki

3-10 -vuotiaille, kesto noin 30min.

16 maalis

Noitien juhlakokoontumisajot 2026

Koko perheen lastentapahtuma kokoaa jo kymmenettä kertaa yhteen Kyöpelinvuoren hassunhauskat noidat ja velhot iloisen muusikin, leikin, taikomisten ja pääsiäisyllätysten pariin!

SIRKUS Lilliputti saapuu seurueineen kaupunkiin! Saamme nauttia upeasta sirkusesityksestä, jota tähdittävät Justus Pelle, Klovni Höpsi Höötänä ja Sirkusteknikko Le Wuf.

Esityslistalla nähdään Noita Melko Mekkonen-Kepponen. Arpaonnea ratkovat velhoveljekset Hilpertti ja Vilpertti, joiden seuraan on putkahtanut suloinen haleista tykkäävä pehmotiikeri Sepli. Noidat Taika Ikiaika, Viola ja Kosmoliina tanssivat. Pääsiäisnoita Lilli-Riina vastasi myös juhlavieraskutsuun ja lentää paikalle. Noitatirehtööri Akuliina Eufrosyne Kinkku-Kankku-Konkku-Kenkkunen laulattaa ja leikittää, pitää juhlapuheen sekä juontaa.

Yhteiseen ilonpitoon voi halutessaan osallistua pukeutumalla noidaksi, velhoksi tai muuksi satuhahmoksi.

Noitien juhla-alue Säästöpankin edustalla, Alinenkatu 26, Uusikaupunki. Lankalauantain Pop Up Uki 4.4.2025 klo 10-14.

Leikkisä ohjelmallinen ilonpito jatkuu Alisellakadulla ja sen ympäristössä. Katuteatteria! Sirkus Lilliputin taiteilijat, noidat, velhot ja muut satuhahmot viihdyttävät ja jakavat pääsiäismunia. Justus Pellen jättikulpat ja pellefillari! Hahmojen seurassa voi ottaa valokuvia.

Yhteistyössä Nukketeatteri Piironginlaatikon kanssa Uudenkaupungin kaupunki ja Uudenkaupungin Teatteri

Tapahtumatietoja Fb:ssa ja IG:ssa.

Kuvaaja Sanni Artiola
08 marras

Antti Puuhaara

Suomalaiseen kansantarinaan perustuva musiikillinen kiertuenäytelmä, jossa rikkaan kauppiaan ottopoika Antti seikkailee onnea etsimässä. Antti on suurlapsisen köyhän perheen nuorimmainen, jonka Kauppias kavaluudella saa omakseen ja jättää metsään puunhaaraan. Hyväsydäminen metsästäjä löytää lapsen ja ottaa hänet kotiinsa. Antin seilkkailu alkaa!

Tarinassa nähdään kansantarujemme hahmoja, jotka on rakennettu luonnonmateriaaleista ja puisista kodin tarve-esineistä.

Näytelmässä pohditaan hyvän ja pahan olemusta, onnen mysteeriä sekä ihmisyyden peruskysymksiä. Miten kohtelemme muita? Voiko vääryydellä saavuttaa jotain hyvää?

4-100 -vuotiaille

Kesto n. 25 min.

Esityksen jälkeen on mahdollisuus myös pieneen kuvataidetyöpajaan.

Käsikirjoitus, ohjaus, dramatisointi Kerttu Aaltonen

Rooleissa Kerttu Aaltonen

Musiikki, äänitehosteet Rauno Melos

Laulu Mari Hjerppe

Lavastus ja nuket Kitta Sara

Puvustus Mervi Lamminen

Tuotanto Nukketeatteri Piironginlaatikko

Yhteistyössä Uudenkaupungin kulttuuripalvelut

30 syys

Tapio Rautavaaran Nukketeatterikupletti

Nukketeatteri Piironginlaatikon kuplettisarjan toisessa osassa on päähenkilönä suomalainen laulaja, keihäänheiton olympiavoittaja, jousiampuja ja elokuvanäyttelijä.

Näe Tapio Rautavaara osallistumalla Kuplettiradion lähetykseen. Radiotoimittaja Mikko Foni haastattelee kotimaisen laulelmamusiikin maineikasta tulkkia ja rupattelun lomassa Tapio esittää tunnetuimpia kappaleitaan, joihin yleisökin voi yhtyä. Mukaansatempaava nukketeatteriesitys on tulvillaan kiehtovaa henkilöhistoriaa ja sykähdyttäviä musiikkinumeroita.

  • Ohjaus, käsikirjoitus, äänitehosteet Mikko Rantanen
  • Näyttämöllä Kerttu Aaltonen
  • Nuket Kerttu Aaltonen, Elisa Kärjä
  • Lavastus Kerttu Aaltonen, näyttämökuva Leena Raussi
  • Radiojinglet Sari Hurme, Jani Pelkiö

Autenttinen äänimateriaali Yle Arkisto
Tuotanto Nukketeatteri Piironginlaatikko

Kesto 25 minuuttia.

Muistiystävällinen esitys aikuisille ja erityisesti ikäihmisille. Se soveltuu kompaktiin tilaan tuottamaan hymyä ja musiikin siivittämiä elämyksiä kirjastoihin, palvelutaloihin ja muihin senioreiden kohtaamispaikkoihin.

Ensi-ilta 3.10.2023 Uusikaupunki.

16 tammi

Lukemisen Supervoimaa

Mikä neuvoksi, kun lukeminen ei maistu Samuelille? Olisikohan pappan keksimästä koneesta apua? Se osaa tehdä monenmoista temppua.

Ilona Willebrandtin kirjoittamassa tarinassa seikkailevat Samuel-poika ja hänen hyvä ystävänsä Mato. Yhdessä papan kanssa he osallistuvat keksijäkerhon Vuoden keksintö -kilpailuun, jota tuomaroi kärttyinen Neiti Ylikärppä. Neidin hattu joutuu koneeseen ja kutistuu. Siitäkös neiti muuttuu yhä vain kärttyisemmäksi.

Samuelin äiti laulaa lohdullisia lauluja ja pappa lukee tarinoita. Kertomuksen lopuksi Samuel keksii, mitä lukemisen supervoima oikein tarkoittaa.

Esityksen kesto on noin 25 minuuttia ja sen kohderyhmä on 6-9 -vuotiaat lapset.

  • Kirjoittanut Ilona Willebrandt
  • Ohjaus Mikko Rantanen
  • Rooleissa Kerttu Aaltonen ja Raimo Nummela
  • Musiikki Rauno Melos ja Tuula Amberla
  • Nuket ja lavastus Kerttu Aaltonen

Tuotanto: Nukketeatteri Piironginlaatikko
Yhteistyössä mukana: Uudenkaupungin kaupunginkirjasto

Ensi-ilta 6.3.2023.

21 elo

Ansan ja Taunon Nukketeatterikupletti

Nukketeatteri Piironginlaatikon uusi ja hyväntuulinen kiertue-esitys erityisesti ikäihmisille kertoo elokuvataivaan legendoista.

Näe Ansa Ikonen ja Tauno Palo ihka elävinä osallistumalla Kuplettiradion ainutlaatuiseen lähetykseen studioyleisön jäsenenä.

Toimittaja Mikko Foni esittää lupsakoita kysymyksiä kiehtovien näyttelijäurien varsilta ja niiden lomassa Ansa sekä Tauno laulavat ikivihreitä iskelmiään Suomi-Filmin kultaisilta vuosikymmeniltä. Tuttuihin melodioihin voi yleisökin yhtyä!

  • Ohjaus, käsikirjoitus, äänitehosteet Mikko Rantanen
  • Nukkenäyttelijä Kerttu Aaltonen
  • Nuket Kerttu Aaltonen, Elisa Kärjä
  • Radiojinglet Sari Hurme, Jani Pelkiö
  • Autenttinen äänimateriaali Yle Arkisto

Kesto 20 min. Esitys soveltuu kompaktiin tilaan tuottamaan hymyä ja musiikin siivittämiä elämyksiä arjen keskelle.

Esitystä tukemassa Turun Teatterisäätiö

17 heinä

Myllymuorin musisoivat ämpärit

Mitä värikkäistä ämpäreistä löytyy? Hauska tarinallinen musiikkihetki koko perheelle laulavan ja leikkivän Myllymuorin seurassa. Kivoja omaperäisiä soittimia, joita voidaan tehdä musahetken jälkeen. Sopii ohjelmaksi tapahtumiin ja synttäreille.

Äänentoisto tarvittaessa mukana.

Kesto 30 min tai sopimuksen mukaan. Työpaja sopimuksen mukaan.

01 heinä

Vaakahuone

Nukketeatteri Piironginlaatikon kotipaikkana toimiva Uudenkaupungin Wanha Vaakahuone on tuttuun tapaan mukana joka toinen vuosi järjestettävässä Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassa. Joulua odotellessa yksi talon ikkunoista pukeutuu joulukalenteri-akkunaksi vaihtuvin teemoin.

Vaakahuoneeseen ja sen tarinaan pääsee kesäisin tutustumaan sopimuksen mukaan.

Satukammarissa on nukkemaailman lisäksi nähtävissä Kerttu Aaltosen retrospektiivi, joka esittelee hänen satukirjakuvitustaan, piirroksiaan ja maalauksiaan.

Wanha Vaakahuone, Rauhankatu 10 (käynti Ylisenkadun puolelta). Matkailutoimiston naapurissa.

17 tammi

Vaakahuoneen Satukammari

Piironginlaatikon Satukammari on avoinna sopimuksen mukaan ja siellä voi tutustua nukkeihin ja muuhun saturekvisiittaan. Satukammarissa voi kuulla hiiriperheen kiehtovaa tarinaa.

04 tammi

Tulevaa ohjelmistoa

Oravan joulupuuhat piironginlaatikossa

Joulukuussa 2024 seikkailee toimelias Orava Piironginlaatikon joulukalenterissa. Joka päivä kertoilee hupaisa orava talviajan puuhista, jouluvalmisteluista ja huimista seikkailuista lumenpeittämän tähtitaivaan alla. Veikeä ja välillä pikkuvanhakin orava on kiinnostunut tärkeistä orava-asioista, kivan ruskeista pipareista, joulukorteista, hyväntuulisista saunatontuista ja mestaruustason jyrsijähiihtokilpailuista. Hilpeä orava on nykyaikainen ja räppää siistiä oravajoulumusaa. Ja virkkaapa tuo pehmeä pörrömasu itselleen myös tuki tarpeellisen pyöräilykypärän, mitä voi käyttää Uudenkaupungin skeittipuistossa kesällä. “Se suojaa komeaa oravapäätäni ja herättää ihastusta puiston oravaeläimissä.”, kommentoi orava. Kalenterin ovat toteuttaneet yhteistuumin Kerttu Aaltonen ja Mikko Rantanen. Tekijöiden mukaan noin minuutin pituisten videopätkien tarinat hauskuuttavat varmasti kaikenikäisiä jyrsijöitä, hampailla tai ilman. Oravan joulupuuhia voi käydä kurkkimassa YouTubessa 1.12.-24.12.2023 osoitteesta www.youtube.com/@MikkoRantanenFreelancer sekä Nukketeatteri Piironginlaatikon Facebook -sivulta.

Noitabileet!

Noidat tapaavat jälleen toisensa Noitien kokoontumisajoissa lankalauantaina 30.3.2023 klo 11-13 Pookin liiterissä, Ylinekatu 21, Uusikaupunki. Silloin kuka tahansa voi pukeutua noidaksi, velhoksi tai muuksi satuhahmoksi. Luvassa on iloista menoa ja meininkiä koko perheelle. Vieraileva upea Kissa Miauskis haitareineen saapuu laulattamaan, leikittämään ja tekemään lapsille taikapalloja. Leikkisä ohjelma jatkuu Kyöpelinvuoren noitien ja velhojen seurassa. Liiterin terassilla tarjoillaan maukasta lohikeittoa ja lettuja! Vapaa pääsy. Bileet jatkuvat noin klo 13-14 Alisellakadulla Tellmarinin ja Putiikki Sik-Sakin välisellä alueella. Luvassa luutalentoja, musaleikkejä Kissa Miauskiksen kanssa ja pääsiäismunia!

Kiitos Uudenkaupungin kulttuuripalvelut, Gasthaus Pooki, Pop Up Uki, Kodin Kangastus, Kesport Uusikaupunki, Tellmarin Oy, Koru-Vakka, Putiikki Sik-Sak ja Nukketeatteri Piironginlaatikko

Noidat kahvilla.

Myllymuorin seikkailut

Vakkariohjelmistostamme ennakkotietona mainittakoon Myllymuorin seikkailuretket, jotka pistetään tulille toukokuussa. Kutsumme varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmiä silloin kevätretkille Uuteenkaupunkiin ratkomaan Kurre Oravaisen pulmapähkinöitä Myllytontun seurassa! Samalla tutustutaan myös nähtävyyksiin. Heinäkuussa järjestämme kaikille avoimia seikkailuja.

Lisää uusista kujeistamme tullaan kertomaan vuoden mittaan täällä nettisivulla ja Piironginlaatikon somekanavissa.

Tykkää, jaa, kommentoi, täggää ja tuu mukaan!

#piironginlaatikko
#50vuottatarinantaikaa